Welmans
Ostoskori 0
 

Liha

 

lasagne

lasagne.jpg

400g jauhelihaa
1 sipuli
1 porkkana
2-3 valkosipulinkynttä
400g tomaattimurskaa
1/2dl punaviiniä
4dl vettä
tuoretta basilikaa , pastarossamaustetta,
50g voita
1 dl jauhoja
1l maitoa
200g parmesanjuustoraastetta

Lasagne on ruoka, johon en koskaan kyllästy. Mielestäni hyvän lopputuloksen saa jauhelihakastiketta kauan hauduttamalla ja käyttämällä paljon tuoreita yrttejä kastikkeen joukossa.

Valmistusohje:

Laita öljy valurautapataan. Kuullota sipuli. Lisää jauheliha ja ruskista. Lisää joukkoon pieneksi pilkottu porkkana ja ruskista vielä hetken. Kaada joukkoon tomaattimurska, punaviini, vesi, valkosipuli ja mausteet. Hauduta kastiketta hiljaisella lämmöllä noin yksi tunti.

Sulata voi kattilassa, lisää joukkoon jauhot ja vatkaa maito vähitellen kastikkeeseen. Anna kiehua muutama minuutti. Sekoita joukkoon parmesanjuustoraaste ja mausta suolalla ja jauhetulla muskottipahkinällä.

Voitele vuoka voilla. Latoa lasagnelevyjä pohjalle. Levitä levyille jauhelihakastiketta ja sen päälle valkokastiketta. Sitten lasagnelevyjä, jauhelihakastiketta, valkokastiketta jne. Pastalevyjä pitää olla ainakin 3-4 kerrosta. Päällimmäiseksi levitä valkokastiketta ja vielä reilusti parmesanjuustoa. Anna muhia uunissa 175 asteessa n. 45 minuuttia. Anna lasagnen vetäytyä noin 10 minuuttia ennen tarjoilua.


burgundynpata

guigö.jpg

1,4kg naudan sisäpaistia
150g pekonia
öljyä paistamiseen
3 suurta valkosipulia
3rkl vehnäjauhoja
6dl punaviiniä
tuoretta timjamia, persiljaa
1-2kpl laakerinlehteä
260g herkkusieniä

Yksi lempiruuistani, toimii aina! Sunnuntai perheillalliselle haluan valmistaa laadukasta ruokaa josta saamme iloa ja energiaa tulevaan viikkoon.

Valmistan itse padan aina edellisenä päivänä jotta maut saavat rauhassa vetäytyä, mutta välttämätöntä se ei ole.

valmistusohje:

Leikkaa liha isoiksi kuutioiksi. Kuumenna paistinpannussa tilkka öljyä ja paista pekonisiivut siinä kevyesti. Siirrä siivut pataan. Ruskista lihakuutiot pannuun jääneessä öljyssä ja pekonirasvassa ja siirrä lihat sitten pataan pekonien joukkoon. Lisää kattilaan hiukan öljyä ja kypsennä hienonnettu sipuli hitaasti kannen alla noin 20-25 minuuttia, kunnes sipulit ovat pehmeitä. Lisää joukkoon valkosipuli ja kypsennä vielä hetken. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja kypsennä muutama minuutti, lisää viini. Mikäli haluat, voit lisätä joukkoon myös lihalientä muutaman desilitran. Anna kastikkeen kiehahtaa. Kaada kastike lihojen päälle ja kiehauta. Lisää tuoreet yrtit, suola ja mustapippuri joukkoon. Hauduta pataa pienellä lämmöllä 2-2 1/2 tuntia. Paista lopuksi herkkusieniä pannussa ja lisää ne joukkoon. Kiehauta pata seuravana päivänä uudelleen. Lisää tilkka viiniä joukkoon jos maku ei ole tarpeeksi vahva. Lisää tarvittaessa myös suolaa ja pippuria.

Tarjoa perunamuusin tai keitettyjen perunoiden kera.


roast beef and yorkshire pudding

burf.jpg

1,7 kg paahtopaistia
suolaa ja mustapippuria
5dl vehnäjauhoja
1tl suolaa
2 munaa
1 dl vettä
3dl maitoa
60g sulatettua voita

Kypsennä liha uunissa 225 asteessa 40 minuuttia. Mausta liha mustapippurirouheella ja suolalla.

Kääri liha voipaperiin, folioon ja sanomalehteen ja anna vetäytyä hetken.

Valmista yorkshire pudding: Sekoita jauhot ja suola keskenään. Vatkaa muna, vesi ja maito keskenään.
Lisää suola-jauhoseos munavesimaidon joukkoon. Vatkaa kunnes taikina on sitkeää. Jaa sulatettu voi 12 kpl annosvuokaan.
Kaada taikina vuokaan ja paista uunissa 200 asteessa 15 minuuttia.

Tarjoile paahtopaisti ja yorkshiren puddingit uuniperunoiden ja ruusukaalin kanssa.


haudutettua ankkaa portviinikarpalokastikkeen kanssa

ogo.jpg

1 keskikokoinen sorsa
1 sipuli
tuoretta rosmariinia
1/2 dl kanafondytä
1/2 dl riistafondytä
n.1l vettä
portviiniä
karpalohyytelöä tai hilloa
vehnäjauhoja suurustamiseen

Ruskista sorsa padassa kauttaaltaan hyvin.
Lisää kana-ja riistafondy, rosmariini ja vesi.
Hauduta padassa kannen alla lintua noin 1 tunti. 

Siivilöi kastike.
Lisää portviini ja karpalohyytelö.
Keitä kastiketta muutama minuutti.
Suurusta kastike vehnäjauho-vesisuuruksella ja keitä kunnes jauhon maku on poissa.
Tarjoile sorsa paistettujen kanttarellien ja röstiperunoiden kanssa.


club-leipä

ebe.jpg

3 viipaletta paahtoleipää
1 kanafile
jäävuorisalaattia
punasipuliviipaleita
1 tomaatti
2 viipaletta cheddarjuustoa
1 dl tomaattiketsuppia
2 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
1 tl provensemausteseosta
3 tl fariinisokeria

Barbequekastikkeen valmistus:

Sekoita tomaattiketsuppi, oliiviöljy, murskattu valkosipulinkynsi, provencemauste ja fariinisokeri keskenään. Kypsennä mikrossa kiehuvaksi. Anna kastikkeen kylmetä.

Grillaa kananfile ja leikkaa siivuiksi. Paista muutama siivu pekonia.

Paahda leivät paahtimessa. Siveltele leivät kevyesti barbequekastikkeella. On tärkeää että Club leipä on valmiina mehevä, joten laita jokaiseen väliin barbequekastiketta.

Kokoa leipä kerroksittain niin, että noin kahteen väliin tulee salaattia, tomaattia, punasipulia, pekonia  ja cheddarjuustosiivuja.

Lävistä leipä saslik-tikuilla ja leikkaa kolmioksi. Tarjoile ranskalaisten kanssa.


porotartar

poro.jpg

400 g kylmäsavustettua poroa
200 g purjosipulia
6 rkl valmis majoneesi

puolukkakastike:
puolukoita
vettä
perunajauhoja

Hienonna sipuli ja kuutioi kylmäsavuporo. Lisää joukkoon valmismajoneesia.

Valmista puolukkakastike. Mittaa puolukkamehu, sokeri ja vesi kattilaan. Keitä muutama minuutti. Nosta kattila levyltä. Sekoita perunajauhot kylmään veteen. Kaada seos ohuena nauhana kuumaan kastikkeeseen koko ajan sekoittaen. Kiehauta kastiketta vielä niin että se kerran pulpahtaa.

Revi hiukan jääsalaattia koristeeksi lautaselle ja kaada puolukkakastiketta lautasen reunalle. Asettele porotartar salaatin päälle. Halutessasi annoksesta näyttävän voit muotoilla rengasmuoteilla tartarin eri muottiin. Kuvassa oleva tartar on tehty Runebergintorttumuotissa. Koristele kokonaisilla puolukoilla.

Kala

 

äyriäispasta

wrg.jpg

1 purkki simpukoita
200g jumborapuja
100g katkarapuja
1 salottisipuli
2 valkosipulinkynttä
2dl kermaa
1dl valkoviiniä
1tl sahramia
1nippu tuoretta timjamia ja persiljaa
1dl parmesanjuustoraastetta

Kuullota salottisipuli. Lisää äyriäiset kattilaan ja anna hetken ruskistua. Kaada valkoviini joukkoon ja lisää valkosipuli ja mausteet. Hauduta seosta hetken ja lisää kerma. Mikäli käytät sinisimpukoita  kuoressa, tarkista että simpukat avautuvat keitettäessä.

Keitä tagliatelle n. 5-8 minuuttia. Mausta keitinvesi suolalla.

Tarjoa  mozzarellatomaattisalaattia maustettuna ruccolalla. Salaatinkastikkeeksi voit valita balsamisiirapin.


bouillabaisse

uy.jpg

4 rkl    oliiviöljyä
1         purjosipulia (valkoinenosa )
1         sipuli
1         fenkoli
3         valkosipulinkynttä
3         tomaattia
5         perunaa
2l        kalalientä
1         laakerinlehtä
tuoretta timjamia
1         appelsiini
1tl       sahramia

haukea, lohta
n.12-17 sinisimpukkaa
kampasimpukoita

Tammikuun teema oli ranskalaiseen kalakeittoon: Bouillabaisse, tutustuminen ja valmistaminen.  Aloitimme testauksemme Tampereen kauppahallissa sijaitsevassa 4 vuodenaikaa lounas-ravintolassa. Hyvän palvelun ja miellyttävän ilmapiirin lisäksi saimme pettämättömän hyvän kalakeiton. Suosittelemme, www.4vuodenaikaa.fi

Seuraava kohde löytyi Pariisista, niin turistien kuin paikallisten suosimasta paikasta. Näiden kahden upean kokemuksen innoittamana valmistimme bouillabaissen saaristolaiseen tapaan. (valmistamani keitto on kuvissa kattilassa).

Valmistusohje:

Silppoa sipuli, leikkaa fenkoli ja purjon valkoinen osa ohueksi siivuksi.Tomaatit kuoritaan , poistetaan siemenet ja paloitellaan.

Kuumenna öljy isossa kattilassa. Lisää purjo, sipuli ja fenkoli ja kypsennä noin 5- 10 minuuttia, kunnes vihannekset saavat ruskehtavan pinnan. Lisää puserrettu valkosipuli, tomaatit, perunat ja teelusikallinen suolaa ja anna kiehua noin muutama minuutti. Lisää joukkoon kalaliemi, laakerinlehti, timjami, appelsiininkuori ja sahrami ja sekoita. Anna seoksen kiehahtaa ja vähennä lämpöä. Hauduta miedolla lämmöllä kunnes perunat ovat kypsiä. Lisää  suuret  kalakuutiot kattilaan ja anna kiehua n.5-10min lisää kampasimpukat ja vihersimpukat ja anna kiehahtaa taas n.5 minuuttia. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria ja lopuksi hiennonnettua persiljaa päälle.

Rouille valmistus

Leikkaa valkosipuli ja chili  erittäin hienoksi silpuksi. Lisää joukkoon keltuainen. Sekoita hyvin. Lisää öljyä  ohuena nauhana voimakkaasti  sekoittaen (helpottaa työtä mikäli voit käyttää monitoimikonetta). Mausta suolalla ja pippurilla.
Itse sekoitin valmismajoneesiin chilin ja valkosipulin, koska kotona ei sattunut olemaan munia. Tuli hyvää kuitenkin.

Viipaloi patonki siivuiksi ja paista siivuja uunissa 180 asteessa noin 5-8 minuuttia kunnes siivut ovat saaneet kauniin ruskean värin.


Parsa-lohisalaatti

lohisalde.jpg

1 nippu vihreä parsaa
200g hiillostettu lohi
200g scampeja
1 rasia salaattimixiä ,
(mangoldifrisee,lollorosso)
50g semikuivattua tomaattia

Voikastike:
2dl kuivaa valkoviiniä
2dl kuohukermaa
1 salottisipulia
100g voita
ripaus suolaa ja valkopippuria

Keitä parsa kypsäksi n.15-20 minuuttia. Leikkaa palasiksi hiillostettu lohi.

Valmista voikastike: Keitä silputtu sipuli ja valkoviini kattilassa, kunnes sipuli on pehmennyt ja valkoviini lähes kokonaan haihtunut.
Lisää kerma ja keitä hetki. Ota kattila liedeltä ja lisää voi hyvin sekoittaen. Siivilöi kastike.

Rakenna salaatti kerroksittain ja kaada kastiketta tipottain päälle. Salaatin voi tarjota lämpimänä tai kylmänä.

 

Kasvis

 

Parsakeitto

parsa.jpg

1 nippu valkoista parsaa
1 salottisipuli
1/2dl valkoviiniä
5dl vettä
2 dl kermaa
suolaa ja pippuria

Kuullota salottisipuli ja parsa. Lisää valkoviini ja vesi.
Keitä parsa kypsäksi ja lisää kerma.
Aja mixerillä hienoksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Keitto sopii erinomaisesti alkuruuaksi tai pääruaksi leivän ja salaatin kanssa tarjoiltuna. Parsan voi halutessaan vaihtaa muuhun sesonkiraakaineeseen, esim. sienet ovat hyvin suosittuja.


sellerisosekeitto

selleri.jpg

600g juuriselleriä
1 iso sipuli
250g koskenlaskija sulatejuustoa
2 kasvisliemikuutiota
n.1l vettä
suolaa

Ruskista sipuli ja sellerilohkot kattilassa kunnes ne saavat kauniin ruskean värin ja makua. Kaada joukkoon tilkka valkoviiniä. Lisää kasviskuutiot ja vesi. Keitä sellerit kypsiksi. Aja kypsä seos tehosekoittimessa soseeksi. Lisää joukkoon juusto. Kaada sose uudelleen kattilaan ja anna kiehahtaa.

Maukas talvinen keitto reippaan ulkoliikunnan jälkeen. Bon Appetit!


halloumi-nektariinisalaatti

ghth.jpg

4 nektariinia
2 tomaattia
1 punasipuli
halloumijuustoa
rucolasalaattia
jääsalaattia
balsamico-viinietikkaseos
juoksevaa hunajaa

Sekoita balsamico, öljy, hienonnettu valkosipuli, suola ja pippuri.

Revi salaatit vatiin. Asettele päälle kerroksittain lohkotut nektariinit, tomaattisuikaleet ja punasipulirenkaat.
Ripottele päälle balsamico-öljyseosta.

Lado grillatut halloumjuustoviipaleet päälle ja lopuksi juuston päälle hieman juoksevaa hunajaa.

Juuston voi tarjoilla kuumana grillattuna tai kylmänä. Halutessasi voit vaihtaa halloumin mozzarellaan, fetaan tai vaikka vuohenjuustoon.

chevre ja tomaattihilloketta

chevere.jpg

1 pieni pala chevreä
1-2 rkl juoksevaa hunajaa
lollo-rossosalaattia
oliiviöljyä
1 litra tomaattikuutioita (kuorittuna)
2,5 dl hakattua sipulia
1 kpl valkosipulia
2 cm pala raastettua inkivääriä
3 dl hillosokeria
3,5 dl punaviinietikkaa
1/3 dl kalakastiketta
2 kpl tuoretta chiliä

Pilko raaka-aineet kattilaan ja hauduta miedolla lämmöllä 1 tunti.

Kaada juoksevaa hunajaa chevren päälle ja paista juustoa uunissa 200 asteen lämmössä, kunnes pinta on ruskea.

Asettele revityt lollo-rosso salaatinlehdet lautaselle. Ripottele oliiviöljyä salaattiin ja chevrejuusto salaatin päälle.
Lopuksi muutama lusikallinen tomaatti-chilihilloketta lautasen sivulle ja annos on valmis tarjottavaksi.


Porkkana-sienipiirakka

piira.jpg

2 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoja
100 g margariinia
2 dl porkkanaraastetta
2 rkl vettä

Täyte:

6 dl sieniä
1 sipuli
2 dl creme fraiche
1/2 dl kermaa
2-3 dl juustoraastetta
suolaa, valkopippuria

Sekoita pehmeään voihin kaurahiutaleet, jauhot, porkkanaraaste ja vesi. Taputtele taikina piirakkavuokaan. Paista sienet ja sipuli voissa, lisää creme fraiche ja anna hautua hetken. Ota pannu levyltä ja lisää muut ainekset.

Paista pohjaa 200 asteessa n.5 minuuttia. Kaada sieniseos esipaistetulle pohjalle ja paista 200 asteessa n.30 minuuttia.

Sisareni piti aikoinaan työtovereittensa kanssa piirakkaseuraa ja tämän piirakan pohja valittiin silloin parhaaksi, että terveisiä vaan kaikille piirakkakerhon jäsenille.

Hyviä comboja ovat myös feta-pinaatti, kinkku-juusto sekä paprika-kesäkurpitsa.


kasvissosekeitto

kasvissoe.jpg

1 iso zucchini
1 purjo
1 kukkakaali
2 paprika
5 tomaattia
1l vettä
1-2 kasvisliemikuutio
suolaa
valkopippuria

Keitä vihannekset pehmeäksi kasvisliemivedessä.
Muhenna siivilöidyt vihannekset ja tuorejuusto tehosekoittimella.

Kaada muhennetut vihannekset takaisin kattilaan ja lisää hiukan keitin lientä, mikäli muhennos tuntuu liian paksulta.
Lisää maun mukaan suolaa ja valkopippuria.

Tarjoile maalaisleivän kanssa.

Keitto antaa kevyttä vaihtelua raskaan grilliruokakauden jälkeen ja syksyllä on vihannesten ja kasvisten tarjonta parhaimmillaan.

Jälkiruoka

 

vadelmapannacotta

htgnff.jpg

3 dl kuohukermaa
1 dl hienosokeri
2 liivatelehteä
3 dl vadelmia

Kuumenna kerma ja sokeri kattilassa. Lisää vadelmat ja anna seoksen kiehahtaa niin, että vadelma kypsyy joukkoon.
Siivilöi seos.

Liuota liivatteet kylmässä vedessä noin 5 minuuttia.
Purista liika vesi käsin pois. Liuota liivatteet kiehuvaksi kuumennettuun kerma, sokeri ja vadelmaseokseen. Anna kylmetä.

Lisää liivatteet hyvin sekoittaen kerma,sokeri ja vadelmaseokseen.
Kaada seos pieniin annosvuokiin.
Anna seoksen hyytyä kylmässä.

Vadelmapannacotta on mainio vaihtoehto rapu-illan jälkiruoaksi.


sitruunamelissa pannacotta

hy.jpg

7dl kuohukermaa
2dl sokeria
1- 11/2tl vaniljasokeria tai
1 vaniljatanko
6 lyhyttä liivatetta
nippu sitruunamelissaa

Kuumenna 5dl kermaa, sokeria,, vaniljasokeria ja sitruunamelissaa kattilassa. Soseuta tehosekottimessa 2dl kermaa ja pieni nippu sitruunamelissaa.Lisää seos kuumennettuun kermaseokseen.(näin saat lisää sitruunamelissan makua pannacottaa. Siivilöi seos ja lisää liuotetut liivatteet joukkoon. Anna seoksen hyytyä jääkaapissa yön yli.

Tarjoile tuoreiden mansikoiden kera.


Sirpa-tädin omenatorttu

sirpa torttu.jpg

100g voita
1 1/2 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
2 munaa
1 dl maustamatonta jugurttia
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhoja
omenia
50g sulatettua voita
1/2 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
2 dl kookoshiutaleita

Tämän reseptin saimme tädiltämme Sirpalta.
Niin pitkälle kuin lapsuudestamme muistan, tätimme on aina valmistanut herkullisia piirakoita ja ehdottomasti maailman parhaita ”sikahyviä” lättyjä .

Kuten kuvista näkyy olen itse vaihtelun vuoksi tehnyt tortut 10cm annosvuokiin, mutta tortun teko onnistuu mainiosti yhteen n.26 cm vuokaan.

Vaahdota voi ja sokeri.
Lisää vaniljasokeri, munat, jugurtti ja jauhot seokseen.
Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan ja paista 175 asteessa 1/2 tuntia.

Valmista täyte: Sulata voi ja lisää joukkoon sokerit ja kookoshiutaleet. Kaada seos puolikypsän pohjan päälle. Jatka kypsentämistä vielä 15 minuuttia.

Tarjoa lämpimänä jäätelön tai vanilijakastikkeen kanssa.